sunnuntai, 8. joulukuu 2013

"On villiä melskettä, helinää, helskettä..."

Annan ihan vilpittömän vinkin; jos muuttaa 170 kilometrin päähän parinkymmenen ponin kanssa, niin sitä ei kertakaikkiaan kannata tehdä keskellä sydäntalvea. Kun lunta sataa vaakasuoraan ja mittari näyttää -15 pakkasta, niin hymy on itse kullakin tiukassa. Syyttää ei auttanut kuin Juhin kanssa toinen toisiamme, sillä kumpikin oli tapansa mukaan jättänyt pakkaamisen ja kaiken muunkin aivan viimetippaan, kun mukamas oli niin kiirettä pitänyt. Kyllähän siinä jonnin verran bensaa ehti palaa, kun kerta toisensa jälkeen huristeltiin Yli-Ii-Rovaniemi väliä muuttokuormien kanssa...

Nyt ollaan vihdoin päästy asettumaan taloksi ja täytyy kyllä sanoa, että on mukavaa vaihtelua, kun keskustasta löytyy muutakin kuin kirjasto, pieni kauppa ja kirkko. Onhan meidän tilalta matkaa Rovaniemen keskustaan vielä 10 kilometriä, mutta sehän nyt ei ole matka eikä mikään. Itse taloon rakastuin jo silloin, kun Juhin kanssa sitä syksyllä käytiin katsomassa. Talohan on upouusi, kesällä valmistunut puolitoistakerroksinen hirsitalo, jossa neliöitä on peräti 226 m2. Alkuperäinen tarkoitus oli siis ostaa vähän suurempi asunto, kun perheenlisäystä on luvassa ensi vuoden puolella. Pitihän se arvata, että Juhilta lähtee tämä asunnonhankintatouhu ihan lapasesta ja päädyimme sitten tähän vaihtoehtoon. En kyllä valita yhtään - olohuoneen valtavista lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista avautuu upea näköala Kannastunturiin. Pihassa on 20-paikkainen melko moderni ja nätti hevostalli, mutta jotta kaikki nelijalkaiset saadaan mahtumaan pihapiiriin, niin täytyy tässä keväämmällä rakentaa pieni lisäosa tai erillinen pikkutalli. Talven yli mennään siirtotallilla, jossa asustelevat juoksijaoriit Pedro ja Kossu sekä uus jalostusoriimme Champ SWE eli Samppa. Shettikset taas joutuvat hetken verran punkkaamaan samoissa karsinoissa, mikä onnistuu kyllä ihan hyvin, sillä tallin karsinat ovat mitoitettu hevosten mittoihin. 

Uutenavuotena räiskyy rakettien lisäksi rakkaus, sillä 31.12. juhlitaan tämän pariskunnan häitä. Hääpaikaksi varattiin kivenheiton päässä Rollon keskustasta sijaitseva Ravintola Thulia, jonne mahtuu jopa 300 vierasta. Meille vieraita ei ole tulossa niin paljoa, mutta koska monet sukulaisista tulevat pitkän matkan takaa, niin lomakylässä, jossa ravintola sijaitsee, on useita huoneistoja, joissa vieraat voivat yöpyä. Häämatkaa ei varmaan päästä hetkeen tekemään, sillä nyt alkuvuodesta taitaa olla sen verran haipakkaa Juhin ja omien töitteni takia ja lapsen syntymän jälkeen ei varmaan hetkeen lomailla yhtään missään...

polarholidays-normal.jpg
Ravintola Thulia ulkoa

Muuttopuuhat, häävalmistelut ja vauva-arkeen valmistautuminen pitävät kyllä loppuvuoden ajan huolta, ettei ainakaan ehdi tylsää tulemaan. Täytyy sanoa, että jos tästä hulinasta eroamatta selvitään, niin ollaan varmaan maailman tappiin kanssa Juhin kanssa yhdessä. :D 

torstai, 22. joulukuu 2011

Joulukuun kuulumisia

Kyllä saa taas olla ylpeä omista hevosistaan (kerrankin)! Wahlbergin ravitallin järjestämissä jouluraveissa 12. joulukuuta juoksu kulki itse kullakin ja saatiin ihan kivat rahatkin tuotua kotiin! Tulevaisuuden huippuori Ivan ei pettänyt tälläkään kertaa, ori voitti kaksivuotiaiden lämminveristen lähdön tasaisen varmalla juoksullaan. Pelkäsimme aluksi, että Ivanilla olisi hieman nihkeä juoksu tauon takia, mutta pelko osottautui heti lähtömerkistä täysin turhaksi. Mukaan Ivanille tarttui hieno punainen voittoloimi, pokaali ja 800 euron rahapalkinto. 

 
Ponimme ottivat osaa ponilähtöihin ja raveissa ajettiin myös A-ponien arvolähtö, Jouluponi 2011, jonka järjestivät Wahlbergin poninuoret. Loimun Mami starttasi ensimmäisen oikean lähtönsä tässä lähdössä, emmekä odottaneet sen pärjäävän kovin hyvin näinkin kovatasoisessa lähdössä. Suurena yllätyksenä tulikin, että sitkeä ruunihallakko kolmivuotias töpötti neljännelle sijalle napaten mukaansa satasen lapun. Suurimmat suosionosoitukset kuitenkin menevät Olgalle (Aution Olga), joka meni ja nappasi koko kilpailun voiton mukaansa! Voittonsa kunniaksi Olga sai siis voittoloimen, seppeleen, Jouluponi 2011 -tittelin ja 900v€! Hyvä Olga!
 
B-ponilähdössä tallilta starttasi Loimun Leo ja Melumäen Pongo ensimmäistä kertaa sekä vanhat konkarit Rosdalens Hulda, Rosdalens Gisela ja Rosdalens Rosmarin. Pongo päätti pongoilla oikein olan takaa ja ihme, että mokoman venkoilijan suoritus edes hyväksyttiin... Allekirjoittanut seisoi radan reunalla yrittäen näyttää mahdollisimman vähän kyseisen ponin omistajalta. Viimeiseksi jäätiin, mutta siitähän ei ole suunta kuin ylöspäin! Rosman kanssa oli kovat odotukset, onhan se yksi meidän lupaavimmista raviponeista. Valitettavasti juoksu ei oikein maistunut ja tamma jäi sijalle 8. Hulda ja Gisela taas napsaisivat sijat 3. ja 4. saaden mukaansa yhteensä 275e (100e & 175e). Sen sijaan suurimman yllätyksen teki vakavaa teini-ikää poteva jekkustelija Leo, joka tuntui olevan kuin kotonaan radalla. Suunnittelin tästä ponista lähinnä näppärää esteponia, mutta täytyy myöntää, että tämän juoksun nähtyäni mielessäni kävi myös aktiivisen poniravurin ura - Leo nimittäin juoksi ensimmäisessä lähdössään suoraan ykköseksi voittaen 700 euroa! 
 
Ravipuolella menee siis mukavasti ja treenailua jatketaan aktiivisesti heti joulupyhien jälkeen. Tällä hetkellä talli on joululomalla (21.12. - 2.1.), jonka aikana ei järjestetä tunteja tai muutakaan toimintaa. Tallin ovet aukeavat siis heti uuden vuoden jälkeen kaikille, vaikka tunnit alkavatkin vasta keskiviikkona 4.1. Tämän parin viikon loman aikana ponit pitävät ansaittua lomaa kevyellä liikunnalla ja tallin uudet asukkaat sisäänratsastetaan tuntikäyttöön sopivaksi.
 
Kyllä, meidän laumamme on siis jälleen lisääntynyt kahdella otuksella. Kysyntää tunneille on enemmän kuin meillä on tarjota, joten hankimme vuokralle kaksi isomman kokoista ratsua, jotta varttuneempikin väki pääsee meille tunnille. Ennestäänhän meiltä löytyi Hoppu ja Töpö, mutta kahden isomahaisen suokin kanssa ei kovin pitkälle pötkitä. Talliin muutti siis kuvankaunis kimo lipizzatamma Amparotte eli tuttujen kesken Amppari. Äärimmäisen hyvätapainen tamma, jonka kanssa on kilpailtu menestyksekkäästi Helppo A -tasolla. Yllättävän näppärä hyppääjäkin, hyppää rauhassa ja tarkasti 100cm ratoja ja uskoisin tammalla olevan potentiaalia 110cm luokkiinkin. Luonteeltaan Amppari on vähän sellainen höntti ja hyväntahtoinen, siitä ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä. 
 
Toinen tulokas on voikko jättimäisen kokoinen tilastohevosruuna Heigo, joka on matkannu Suomeen vuosi takaperin Virosta. Heigossa pistää ehkä ensimmäisenä silmään sen hauskasti lörpöttävä korva, joka on mennyt lurpalleen tappelussa Heigon ollessa nuori ja hurja ori. Vaikka Heigo näyttää kovin viattomalta, osaa se olla aika tomera setä, jonka kanssa saa välillä olla tiukkana ettei se rupea sooloilemaan liikoja. Ratsuna taas huomattavasti helpompi, rehellinen ja yritteliäs ruuna. Omaa isot askellajit (onhan sillä kokoakin 173cm), mutta ei ole turhan vauhdikas kuitenkaan. Koulutustasoltaan hipoo siinä Helpon A:n tienoilla, esteitä hyppää 100cm ratoja.
 
Vanhalla Lydialla (Lydia v.d. Reich, 25v) on tosiaan vakavanpuoleinen keuhkokuume ja tamman hengitys tuntuu pahentuvan päivä päivältä. Tällä hetkellä Lydia pitää majaa alatallin perukoilla olevassa sairaskarsinassa eristyksissä muista ja pelkäämpä, että sitkeällä shetlanninponitammalla alkaa olla viimeiset kuukaudet edessäpäin. Onhan Lydialla toki ikää ja muitakin vaivoja, mutta se on aina ollut äärimmäisen elinvoimainen ja pitänyt vanhanakin tarkasti huolta, ettei kukaan muista poneista hypi sen silmille. Katsotaan nyt vielä joulun yli mihin suuntaan Lydian tauti menee ja sitten päätetään tamman kohtalosta. Ruoka ainakin näyttää vielä maistuvan, joten sen suhteen on onneksi kaikki kunnossa. :)
 
Tämän vuoden myytävät varsat ovat saaneet kaikki uudet kodit päittensä päälle - ja vielä mahtavat sellaiset. Meillä pitkään asustellut 2-vuotias ori Loimun Nougat eli Nuka matkasi ovimatoksi sekundan luokse, jossa toivonmukaan sitä ei pompoteltaisi ihan niin hirveästi, kuin meidän varsalaumassa oli tapana. Kauhukakarana tunnettu shetlanninponiori Loimun Mohawk aka Suuri Ja Vaarallinen Intiaanipäällikkö (se-joka-syö-pikkulapsia-aamupalaksi) saatiin onneksi nopeasti heti vieroituksensa jälkeen tuupattua uuteen kotiin desslen talliin. Ihan rehellisesti sanottuna, en olisi jaksanu Moskua katsella enää kovinkaan montaa kuukautta nurkissa - Pongo ja Leo pitävät nekin huolen siitä, ettei tylsää ainakaan tule. Kaunis voikko siroturpainen prinsessaponi Loimun Estrid taas löysi oman ihmisensä Räsystä ja uskon, että gotlanninrusstammalla on oikeat prinsessapäivät uudessa kodissaan. Estrid oli luonteensa ja ulkonäkönsä puolesta sellainen tamma, jonka olisin voinut hyvin jättää omaan talliinkin, mutta ehkä tilanpuutteen takia oli hyvä, että Estrid löysi uuden kodin. Tämän vuoden varsoista kotiin jäivät siis GR-ori Loimun Leo, GR-tamma Loimun Ebba (jonka maha tuntuu kasvavan pelkän ruoan näkemisestäkin), SHE-tamma Loimun Mami ja uusimpana suloinen voikonkirjava SHE-ori Loimun Jänkä.
 
Varsoista puheen ollen, meidän lämminveritammakaksikko on saanut onnellisesti pullat uuniin ja varsoja odotetaan syntyväksi maalis-huhtikuussa 2012. Dream Weaver eli Reetta astutettiin melkein 13 000v€ voittaneella Pepé Le Pewillä ja "Musta surma" -nimellä tunnettu Uni Magic taas felissan omistamalla ranskalaisori Jacques Martoillesilla, joka on juossut mainion 1.13-ajan. Varsoja siis odotetaan kuin kuuta nousevaa - saas nähdä tuleeko Ivanin veroista juoksijaa talliin!

maanantai, 19. joulukuu 2011

Jollei jouluna ole lunta...

"Viisi päivää jouluun ja räntää eikun sataa", puuskahti puna-harmaaseen nuttuun pukeutunut pienenpieni tonttu-ukko vihaisesti tihrustaessaan Loimupirtin tallinvintin likaisesta ikkunasta pihamaalle. Tallitonttu Tauno antoi haikeana ajatustensa palata viime vuoteen, kun joulun alla pakkaset paukkuivat nurkissa ja lunta tuprutti sakeana peittäen maan pehmeään lumihuntuun. Silloin Tauno oli vielä ollut tonttukoulussa, mutta tänä vuonna se oli päässyt jatkamaan isänsä virkaa Loimupirtin tallitonttuna. Toista oli tänä vuonna, kun lumi ei tahtonut tulla pysyäkseen ollenkaan. Tauno alkoi jo todenteolla pelätä, että tästä joulusta tulisi synkkä ja loskainen. Eihän joulujen sellaisia kuuluisi olla! Tauno oli itse hyvin nuori tonttu, se ei ollut sadanviidenkymmenen elinvuotensa aikana nähnyt kuin pari lumetonta joulua ja silloin Tauno oli nykyistäkin pienempi eikä muistikuvia niistä jouluista ollut paljoa. Tonttuparka oli siis syystäkin huolissaan - miten Joulupukki edes pääsisi poroillaan Rovaniemeä pidemmälle?
 
Taunolla oli kuitenkin kädet täynnä töitä, eikä se ehtinyt jäädä sen pidemmäksi aikaa miettimään joulun kohtaloa. Talli oli vielä hiljainen, sillä aamu sarasti niin varhaisena, että talon väki nukkui vielä yöuniaan. Tonttu hiipparoi hiirenhiljaa vintiltä tikapuita pitkin alas ja kävi tervehtimässä jokaista ponia ja rapsuttamassa unisten asukkien korvantaustoja. Jopa tallin ilkeimmäksi otukseksi tituleerattu lämminveritamma Unna hörähti Taunon nähdessään ja pukkasi ystävällisesti tonttua olkapäähän. Tauno oli oppinut vuoden varrella tuntemaan kaikki asukkaat läpikotaisin ja ponitkin taisivat pitää Taunoa ystävänään. Kukapa ei silti Taunosta pitäisi, sen pieneen sydämeen mahtuvat kaikki otukset tallin pienimmistä hiirulaisista isoimpiin hevosiinkin. Tauno höristi korviaan kuullessaan liikettä pihamaalta ja katosi salamannopeasti varjoihin, kun tallin omistaja Sini kömpi unenpöpperöisenä tallinovesta sisään ja suuntasi rehuvarastoon. Taunon oli aika kadota hetkeksi ihmisten tieltä.
 
Tonttu vilahti avonaisesta tallinovesta pihamaalle ja suuntasi askeleensa kohti ikivanhaa savupirttiä. Sen terassin portaiden alla nukkui siiliperhe talviuntaan ja Tauno tarkisti, että lehdet peittivät kerälle käpertyneet otukset kokonaan. Sen jälkeen tonttu kiipesi pienenpienestä kolosta savupirtin vintille, jonne mahtui juuri ja juuri pieni tonttu seisomaan suorassa. Toisinaan, kun savupirtissä leivottiin tai sen leivinuuni lämmitettiin muuten vain, Tauno kiipesi tänne vintille ja käpertyi savupiipun kupeeseen lämmittelemään. Pirtinvintiltä löytyi myös aina seuraa, sillä siellä viihtyivät myös pikkulinnut sekä hiiret mainiosti. Tällä kertaa Tauno kaivoi taskunpohjaltaan sinne varaamansa juustokimpaleen ja ojensi sen kahdelle ruskealle hiirelle, jotka piipittivät kiitoksensa tontulle. 
 
Tallustaessaan pihamaalla Tauno ei voinut olla sadattelematta kastuneita töppösiään, sillä loskaksi muuttunut lumi kasteli tonttuparan villasukat läpikotaisin. Harmissaan Tauno polki maata niin, että kuraa räiskyi sen harmaille pöksyille jättäen ne hassun täplikkäiksi. Sadatellen Tauno tömisteli heinäsuojaan, johon tonttu oli jättänyt heinäsäkkinsä viimeksi. Tauno täytti säkin äärimmilleen tuoksuvilla heinillä ja heivasi täyden pussukan selkäänsä. Niinkin pieneksi tontuksi Tauno oli yllättävän vahva, eikä sille tuottanut ongelmia kantaa kaksi kertaa itsensä kokoista säkkiä olallaan kohti lähimetsää. Päästessään metsän siimekseen, tonttu pysähtyi ja vihelsi kimeästi. Eikä aikaakaan, kun puiden välistä tepasteli varovaisesti viisi peuraa. Tauno levitti heinät ison kuusen katveeseen ja silitti hymyillen pienimmän peuran silkkistä turpaa. Paluumatkalla metsästä tonttu poikkesi asuinrakennuksen kuistilla hakemassa tyhjään heinäsäkkiinsä auringonkukansiemeniä ja täytti talon vieressä olevan lintulaudan siemenillä. Iloinen sirkutus täytti pihamaan ja Taunon aamun työt olivat onnellisesti pulkassa. 
 
Vaikka Tauno oli hetkeksi unohtanut lumettoman sään, ei tontun mieli ollut parantunut aamuisesta. Harmissaan Tauno kiipesi heinävintille laitettuaan villasukkansa kuivumaan loimihuoneen katonrajaan ja katosi heinäkasan lämpöön torkuille. Tonttu uneksi hymy huulillaan rekiajeluista, revontulista, kirkkaista pakkasöistä ja hiljalleen maahan leijailevasta lumisateesta.
 
Tauno heräsi säpsähtäen, kun tallityttöjen kiherrys kantautui vaimeana heinäkasan keskelle. Tytöt olivat taas tulleet jakamaan tallikokemuksiaan heinävintille ja tonttu katsoi parhaaksi vaihtaa paikkaa. Ääntäkään ei kuulunut, kun tonttu kiipesi kattoparruille ja istahti hetkeksi miettimään seuraavaa siirtoaan. Lopulta Tauno päätti mennä tallin perimmäiseen karsinaan pitämään seuraa vanhalle shetlanninponitammalle Lydialle, joka joutui sairastamaan karsinassaan ikävän keuhkokuumeen takia. Tonttu kipaisi salaiselle reitilleen, jota pitkin se pääsi laskeutumaan suoraan pimeään karsinaan. Lydia höristi korviaan ja puhalsi lämmintä ilmaa Taunon kasvoille. Tauno kiipesi Lydian häntää pitkin ruunihallakon vanhan ponin selkään ja painoi päänsä tamman harjaan. Lydia jatkoi heiniensä rouskutusta ja Tauno nautti pehmeän karvan tunnusta poskeaan vasten. 
 
Kun tallista kuului enää tallityttöjen supina heinävintiltä, Tauno uskaltautui ulos karsinasta ja tonttu ei ollut uskoa silmiään. Joka paikassa kimalsivat joulunauhat ja satulahuoneen oven viereen oli tuotu iso joulukuusi, joka oli koristeltu piparein, omenoin ja joulupalloin. Tonttu hihkaisi innoissaan ja hyppelehti tallikäytävällä saamatta tarpeekseen joulumielestä, joka tulvi pieneen tonttuun niin, että Tauno meinasi vallan pakahtua. Tauno tanssahteli tallin ovelle ja avasi sen raolleen. Pihapiiriäkään ei ollut tuntea enää samaksi. Jouluvalot loistivat pimeydestä ja savupirtin ikkunassa paloivat kynttilät tuikkien lämpimästi. Asuintalon ovessa oli iso joulukranssi, joka tuoksui havunneulasille, männynkävyille ja joululle. Pihapiirissä tuoksui myös joku muu Taunolle tuttu tuoksu. Tonttu lähti seuraamaan sitä ja päätyi savupirtin eteen, jonka savupiipusta tuprutti savua. Tonttu kiipesi vintille ja kurkisti uteliaana alas savupirttiin. Kynttilän valossa hääräsi punaiseen essuun pukeutunut omistaja hyräillen ja leipoi sydämenmallisia joulupipareita nenänpää valkoisena jauhoista. Tauno hymyili leveästi ja oikaisi itsensä savupiipun kupeeseen hymisten hiljaa äitinsä opettamaa joululaulua pipareiden herkullisen tuoksun leijaillessa pirtissä. Ehkä lumi ei ollutkaan tärkeintä joulussa. Ehkä tärkeintä olikin lämmin joulun tunnelma, hevosten onnellinen heinien rouskutus ja iloinen joulumieli, jota edes räntäsade ei voinut pilata. Ja kukapa tietää, ehkä Taunollekin liikenisi pipari tai vaikka kaksi!

keskiviikko, 5. lokakuu 2011

Uusia asukkaita

 "Ha? Minäkö?", Juhi katsoi varustettua pyöreää suomenhevostammaa kuin vierasta lehmää. Yritimme Ennin kanssa itsepäisesti saada miehen hevosen selkään, kun vihdoinkin talliin oli saatu kaksi ratsun virkaa toimittavaa suomenhevosta. "Töpö on tosi kiltti", Enni maanitteli, mutta Juhi vain tyrkki minun ojentamaa kypärää kauemmaksi. "Mä voin taluttaa sua koko ajan", lupasin ja rapsutin kättäni hamuilevaa tammaa otsasta. Ennin pitelemä toinen tulokas Hoppu (Vinha-Hoppu) oli kyllä nimensä veroinen. Tälläkin hetkellä ruuna pyöri kuin tuuliviiri keskellä pihaa malttamattomana ja Enni sai käyttää kaiken kärsivällisyytensä Hopun pitelemiseen. Juhi ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen Töpön (Töppönen) selkään, joten puuskahdin ja heitin kypärän omaan päähäni. "Ei sitten jos et uskalla", vinoilin ja nappasin tallinseinää jyrsivän ruunan Enniltä ja annoin vastalahjaksi Töpön ohjat. "Me mennään sitten kahdestaan."

Päivä oli aurinkoinen ja pirtsakan syksyinen. Tarkoitus oli seikkailla Yli-Iin metsissä lyhyehkö lenkki, nyt kun vihdoin ei tarvinnut kiivetä ah-niin-arvaamattomien lämminveristen selkään (teoriassa molemmat tammat ovat ratsukoulutettuja, mutta käytännössä niillä ratsastaminen on itsemurhapuuhaa). Näissä suomenhevosissa oli kyllä se hyvä puoli, että vaikka taivas putoaisi niskaan, ei se tätä parivaljakkoa tuskin hätkähdyttäisi. Huono puoli taas oli se, että Töppösen jarrut ovat jokseenkin epäkunnossa ja Hoppuun niitä ei ole vielä ehditty edes asentaa. Onneksi meillä riittää tietä mitä pitkin painella, joten todennäköisemmin hevosten bensiini loppuu ennemmin kuin maastoreitit. Ratsastajista en ole niinkään varma... Kutakuinkin tämä maastoreissu sujui keskimääräistä paremmin, jos ei oteta huomioon Töpön pakonomaista tarvetta imuroida matkaansa jokaikinen puunvarpu napaansa. Tällä kertaa kuitenkin vältyttiin holtittomalta siksakkilaukalta ja kymmenen metrin jarruviiveeltä. Edistystä on siis tapahtunut!
 
Suunnitelmissa on ollut myös astuttaa Dream Weaver eli Reetta jollakin ravuriorilla, kunhan löydämme sopivan tarkoitukseemme. Mihinkään kalliiseen ei ole varaa, mutta kun jostain joku hyvä tulevaisuudenlupaus löytyisi niin varsastakin voisi tulla jotain. Olemme vähän katselleen sillä silmällä ranskalaisori Pepé Le Pewiä, joka on voittanut 6 ikävuoteen mennessä 11 300v€ ja ennätys on ihan mukiinmenevä 16,2ke. Pepe on myös kovin kivannäköinen ja luonteinen, vaikka toivoa saa, että varsasta ei tulisi kovin lapasta. Juhi on vaihteeksti todella innoissaan katsellut astuvia oreja, eikä mies oikein ymmärrä että ainakaan oma rahatilanteeni ei anna periksi minkään "muotiorin" suhteen. Eri asia, jos mies haluaa maksaa mersu-rahastostaan tamman astutuksen, mutta saanen epäillä...
 
Ponien kanssa on ollut hieman epäonnea. Ensin puolet tallista oli sitkeässä syysnuhassa ja valkosipulia tuli syötettyä ihan reilulla kädellä poneille. Vieläkin aamulla talliin mennessä leijailee ilmassa niin tunkkainen ja voimakas valkosipulinhaju, että ihme kun en pyörry aamuruokia jakaessa. Viikko takaperin pahapari Pongo (Melumäen Pongo) ja Leo (Loimun Leo) ottivat sen verran navakasti yhteen, että molempia paikkailtiin sieltä sun täältä. Oreja ei kuitenkaan ole tarve ainakaan vielä erottaa, sillä suurimman osan ajasta ne ovat kuin paita ja peppu. Vanhempi Leo on ottanut Pongon oppipojakseen ja niitä näkeekin yhtenään juonimassa yhdessä tarhannurkassa metkuja muille poneille. Lydia (Lydia v.d. Reich) taas alkaa olemaan jo kunnioitettavassa vanhan muorin iässä ja se alkaa valitettavasti näkyä ponin terveydessäkin. 24-vuotias Lydia ontuu helposti vasenta takastaan, etenkin jos on sattunut juoksentelemaan liian villisti epätasaisella pohjalla tarhassa. Muuten Lydia kyllä vielä porhaltaa sitkeästi eteenpäin, joten ainakaan vielä ei ole lopetuksen aika. En kuitenkaan usko, että Lydia enää montaa vuotta seuranamme on. Harmi, sillä arvokas ponimuori on opettanut monelle junnulle miten itsepäisen ponin saa liikkeelle.
 
Ensi viikolla meillä onkin menoa ja meninkiä, sillä syyslomaleiri starttaa. Mukaan on ilmoittautunut peräti seitsemän innokasta ponikerholaista ja kolme leiripäivää pitävät itse kunkin kiireisenä. Onneksi Enni lupasi hoitaa ruokapuolen ja auttaa muutenkin lasten kanssa, teoriatunnit pidetään aina Ennin toimesta. Loppuviikosta pitäisi vielä käydä Oulussa ostamassa palkinnot leirikisoihin, sillä ne olivat aina leiriläisten kohokohta. Toivottavasti tällä kertaa edes joku suorittaa radan hyväksytysti läpi, silllä viime syysleirillä jokaikinen poni päätti sooloilla muovipussiesteen kanssa, vaikka kaikki olivat aikasemmin leirillä ylittäneet mokoman ilman mitään ongelmia...

maanantai, 26. syyskuu 2011

Syksyn tuulia

 

Katselin huvittuneena tallin kulmalta, kun Juhi paapoi kaksivuotiasta lämminveriori Ivan Bassia tallinedustalla. "Mitä isin oma kultapoitsu", kuului lepertely piilopaikkaani asti ja jouduin pidättelemään tirskahteluani. Hetki oli ehdottomasti ainutkertanen, sillä useimmiten mies tuhahteli minun hellyydenosoituksilleni ja väitti, että kaviokkaat seisovat tallissa vain ja ainoastaan siksi, että ne tuovat leivän pöytään (tai ainakin yrittävät, kyllä ne enemmän leipää itse kuluttavat kuin tuottavat). Juhi oli Ivanin kolmien ensimmäisten ravien jälkeen kiintynyt entistä enemmän oriin ja kutsui sitä lempinimellä "Rahasampo", sillä Ivan oli tullut kahdesti kolmanneksi ja viimeisissä raveissa voittanut koko lähdön. Olin tottakai itsekin tyytyväinen orin juoksuun, mutta orin ura ei vielä ollut täysin selvä - mitä tahansa voisi sattua ennen Ivanin parhaita vuosia. Toivotaan kuitenkin, että kaikki menee hyvin ja Ivan jatkaa menestymistään samaan malliin!

Juhin kadottua viemään Ivania tarhaan minäkin uskaltauduin tallille, josta nappasin mukaan karsinassa nuokkuvan Vildan (Rosdalens Vilda) mukaani käytävälle. Vildan nuokkuminen oli tosin silmänlumetta, sillä hetken ihmeteltyään Vilda muisti, että hänen pitää olla Hurja ja Uskottava Poni. Onneks olin oppinut väistelemään Vildan viuhuvia kavioita ja teräviä hampaita, joten valjastus sujui varsin näppärästi, vaikka kimo tamma mököttikin käytävän perällä varsin maansa myyneen näköisenä. "Hei ennen kuin lähdet, voit sä auttaa mua tän yhden hihnan kanssa", käytävälle ilmestynyt Juhi kysyi ja heilutteli kädessään Mymmelin (Mymlan) alaremmiä. Huokaisin ja kävin laittamassa Mymmelille hihnan oikealle paikalle (miten mokoma mies oli taas saanut sen irrotettua valjaista!) ja korjasin samalla pari muuta kiinnitystä. Kyllähän se tuosta varmaan oppisi, kunhan tarpeeksi harjottelisi. Päätimme lähteä kärryttelemään samaan suuntaan, joten kiinnitettyäni kärryt murhanhimoisen näköisen tamman perään, ohjasin sen pihalle odottamaan Juhia ja Mymmeliä. Muutamaa kiukkuista steppiaskelta myöhemmin Juhi vihdoin saapui tallista pihalle ja pääsimme lähtemään lenkille. Koska Juhilla oli isompi poni, he saivat luvan mennä edellä, mikä ei kyllä omaa ajokkiani kovin miellyttänyt. Jäisimme kuitenkin jossain vaiheessa jälkeen, mutta ehkä vetoponi auttaisi Vildaa vähän kirimään normaalisti niin laiskan löntystelyn sijaan. Jos vaikka Vildasta putkahtaisi esiin pieni raviponi, vaikka uskon kyllä sen olevan vähän liian kaukaa haettua... Vildaa kun ei voisi vähempää kiinnostaa painella lujaa, kun saman matkan voi taittaa verkkaisestikin.
 
Yleisesti ottaen Loimupirtin elämä on mennyt omalla painollaan. Loimun Mami ja Loimun Ebba ovat uusimmat kotiin jääneet tytöntylleröiset ja viimeisimpänä syntynyt Loimun Nougat eli Nuka menee myyntiin, kunhan tuosta hieman kasvaa. Syksykin on saapunut Loimupirttiin ja olemme saaneetkin lämmittää itse pihapirtin useampaan otteeseen, asuintalosta puhumattakaan. Onneksi loimupirtti on pieni ja lämpeää nopeasti, joten tunnelma on ollut vailla vertaansa puitten ritistessä tulisijassa ja lyhtyjen valaistessa niin pirttiä kuin verantaakin. Eräs ilta istuessamme illemmalla iltaa Ennin ja Juhin kanssa pirtin terassilla alkoivat ensin naapurit koirat haukkua ja sen jälkeen kuului häkellyttävän läheltä suden ulvontaa. Kaikki kolme hyppäsimme sillä sekunnilla penkeiltä ylös ja ainakin minun niskavillani olivat pystyssä ja vauhkona vilkuilin pimeyteen. Lukittauduimme pirttin pöydän ympärille ja Juhi kaivoi kämmentietokoneensa taskusta ja soitti samantien naapurin isännälle. Sieltä saimme tietoomme että yksinäinen susi oli maleksinut poroaitauksen lähettyvillä, mutta lähtenyt lipettiin, kun naapurin koiralauma oli herännyt eloon tarhassaan. Todennäköisesti susi on vain ohikulkumatkalla ja ainakin toivottavast jättää ponimme tulevaisuudessa rauhaan!
 
Kello näytti jo sen verran, että lähdimme Ennin kanssa talliin jakamaan poneille iltakauroja. Olimme yhteistuumin kuskanneet joka iikan sisälle, kun oli alkanut kuuden jälkeen ripotella vettä taivaalta. Nyt sitä tuli jo kunnon tihkuna ja juoksimme nopeasti tallin suojaan. Ponit hörisivät kukin karsinoissaan, kun rapistelimme rehusäkkejä rehuvarastossa. Pongo ja Leo pitivät sellaisen elämöinnin, että viimeistään siinä vaiheessa lähistöllä liikuskelevan suden luulisi ymmärtävän kadota sinne mistä tulikin. Orikaksikko sai hyvän seuran Pomosta, joka paineli ympäri karsinaa häntä tötteröllä ja välillä kolisutti kaltereita hampaillaan. Vihdoin jokainen elämöitsijä oli saanut ruokansa turvan eteen ja jaoimme vielä iltaheinät ennen kuin sammutin tallista valot yövaloa lukuunottamatta ja lukitsin visusti tallin oven.