Päivä oli aurinkoinen ja pirtsakan syksyinen. Tarkoitus oli seikkailla Yli-Iin metsissä lyhyehkö lenkki, nyt kun vihdoin ei tarvinnut kiivetä ah-niin-arvaamattomien lämminveristen selkään (teoriassa molemmat tammat ovat ratsukoulutettuja, mutta käytännössä niillä ratsastaminen on itsemurhapuuhaa). Näissä suomenhevosissa oli kyllä se hyvä puoli, että vaikka taivas putoaisi niskaan, ei se tätä parivaljakkoa tuskin hätkähdyttäisi. Huono puoli taas oli se, että Töppösen jarrut ovat jokseenkin epäkunnossa ja Hoppuun niitä ei ole vielä ehditty edes asentaa. Onneksi meillä riittää tietä mitä pitkin painella, joten todennäköisemmin hevosten bensiini loppuu ennemmin kuin maastoreitit. Ratsastajista en ole niinkään varma... Kutakuinkin tämä maastoreissu sujui keskimääräistä paremmin, jos ei oteta huomioon Töpön pakonomaista tarvetta imuroida matkaansa jokaikinen puunvarpu napaansa. Tällä kertaa kuitenkin vältyttiin holtittomalta siksakkilaukalta ja kymmenen metrin jarruviiveeltä. Edistystä on siis tapahtunut!

 

Suunnitelmissa on ollut myös astuttaa Dream Weaver eli Reetta jollakin ravuriorilla, kunhan löydämme sopivan tarkoitukseemme. Mihinkään kalliiseen ei ole varaa, mutta kun jostain joku hyvä tulevaisuudenlupaus löytyisi niin varsastakin voisi tulla jotain. Olemme vähän katselleen sillä silmällä ranskalaisori Pepé Le Pewiä, joka on voittanut 6 ikävuoteen mennessä 11 300v€ ja ennätys on ihan mukiinmenevä 16,2ke. Pepe on myös kovin kivannäköinen ja luonteinen, vaikka toivoa saa, että varsasta ei tulisi kovin lapasta. Juhi on vaihteeksti todella innoissaan katsellut astuvia oreja, eikä mies oikein ymmärrä että ainakaan oma rahatilanteeni ei anna periksi minkään "muotiorin" suhteen. Eri asia, jos mies haluaa maksaa mersu-rahastostaan tamman astutuksen, mutta saanen epäillä...

 

Ponien kanssa on ollut hieman epäonnea. Ensin puolet tallista oli sitkeässä syysnuhassa ja valkosipulia tuli syötettyä ihan reilulla kädellä poneille. Vieläkin aamulla talliin mennessä leijailee ilmassa niin tunkkainen ja voimakas valkosipulinhaju, että ihme kun en pyörry aamuruokia jakaessa. Viikko takaperin pahapari Pongo (Melumäen Pongo) ja Leo (Loimun Leo) ottivat sen verran navakasti yhteen, että molempia paikkailtiin sieltä sun täältä. Oreja ei kuitenkaan ole tarve ainakaan vielä erottaa, sillä suurimman osan ajasta ne ovat kuin paita ja peppu. Vanhempi Leo on ottanut Pongon oppipojakseen ja niitä näkeekin yhtenään juonimassa yhdessä tarhannurkassa metkuja muille poneille. Lydia (Lydia v.d. Reich) taas alkaa olemaan jo kunnioitettavassa vanhan muorin iässä ja se alkaa valitettavasti näkyä ponin terveydessäkin. 24-vuotias Lydia ontuu helposti vasenta takastaan, etenkin jos on sattunut juoksentelemaan liian villisti epätasaisella pohjalla tarhassa. Muuten Lydia kyllä vielä porhaltaa sitkeästi eteenpäin, joten ainakaan vielä ei ole lopetuksen aika. En kuitenkaan usko, että Lydia enää montaa vuotta seuranamme on. Harmi, sillä arvokas ponimuori on opettanut monelle junnulle miten itsepäisen ponin saa liikkeelle.

 

Ensi viikolla meillä onkin menoa ja meninkiä, sillä syyslomaleiri starttaa. Mukaan on ilmoittautunut peräti seitsemän innokasta ponikerholaista ja kolme leiripäivää pitävät itse kunkin kiireisenä. Onneksi Enni lupasi hoitaa ruokapuolen ja auttaa muutenkin lasten kanssa, teoriatunnit pidetään aina Ennin toimesta. Loppuviikosta pitäisi vielä käydä Oulussa ostamassa palkinnot leirikisoihin, sillä ne olivat aina leiriläisten kohokohta. Toivottavasti tällä kertaa edes joku suorittaa radan hyväksytysti läpi, silllä viime syysleirillä jokaikinen poni päätti sooloilla muovipussiesteen kanssa, vaikka kaikki olivat aikasemmin leirillä ylittäneet mokoman ilman mitään ongelmia...